Puriinien ja pyrimidiinien ; DNA ja RNA nukleiinihappojen modulimolekyylien synteesissä onkin tullut mainittua näitä tärkeitä pikkuaminohappoja, joita keho pystyy tekemään perusaineenvaihdunnassaan.
Näitä perusaineenvaihdunnan valmistamia struktuurimme aminohappoja ovat
alaniini (A) , aspartaatti (D), asparagiini (N), cysteiini (C), seriini (S) , glutamiinihappo (E), glutamiini (Q), proliini (P) ja siitä muodostuva hydroksiproliini (Hyp).
Arginiini(R) ja histidiini(H) lienevät sellaisia että niitä pitänee ensin saada ainakin jokin hiven määrä alkutumaks ravinnossa enne kuin niitä voi saada uudelleen esiintymään perusmuodossaan.
Näissä aminohapoissa on jotakin aivan fantastista, mikä siis viehättää niin paljon, että olen lukenut niistä jo toista vuosikymmentä ja aina vain on uutta väitöskirjaa niitten alueista tulossa eikä tiedetä oiekastaan varmaankaan kuin murto-osa niistä.
Ne osallistuvat tärkeinä kaikenlaisiin rakenneproteiineihin, mutta samalla ne voivat omata mitä korkeimman integriteetin yksittäisena vaikuttaja-aineena.
Hermojärjestelmän signaaleissakin käytetään naitä helppotekoisia aminohappoja ja niitten muuntumisen vaiheita signaalin modulointiin inhibitiosta excitatioon eri asteissa.
Aivojen bioelektrinen perusenergia aivojen niagara, tai aivojen kahlitsemaon imatra, alkuaktivoituminen, perustuu näille tavallisille kehon omille plastisille aminohappomoduleille( glutamiinihappo, aspartaatti), EIKÄ ruoan kautta saaduille essentielleille aminohapoille.
Siten alkuenergia johdetaan projektiratojen kautta synaptiseen suppiloon, jota sitten moduloidaan monipuolisesti, joko vahvistaen tai heikentäen tai sammuttaen impulssivirtaa.
Mutta essentiellit aminohapot niistä johtuneinen hermonvöittäjäaineinen omaavat vain pieniä neuronijärjestelmiä aivomassassa ja toimivat hienosäätönä ja modifioijana tälläMAA- planeetalla. sillä ne ovat tämän MAA-planeetan tuottamasta kasvisravinnosta peräisin ja antaneet myös DNA-koodiin aikojen kuluessa pysyvän jäljen tämän planeetan ravitsemuksellisestä annista siinä mitassa että DNA uskoo tulevien sukupolvienkin saavan kasvisperäistä ravintoa, jossa on näitä essentiellejä aminohappoja, jos ei muuten niin siten että ihmiskunta syö eläinkuntaa, joka syö kasviskuntaa.
Kasvisperäistä essentielliä aminohappoa ovat ainakin nämä kahdeksan: valiini (V), leusiini (L), isoleusiini (I), metioniini (M), fenylalaniini (F), tryptafiini (W), treoniini (T), lysiini (K).
Puutekuoppaan joutuu myös helposti histidiinistä (H)ja arginiinista (R).
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar