ihminen on sijoitettu säteilevien taivaankappaleitten keskelle Maapallon biokosmokseen ja ihmisen biologinen rakenne on kehittynyt sellaiseksi, että ihmiskunta eri olosuhteissa tällä planeetalla kykenee elämään ja jopa lisääntymään tässä kosmisessa miljöössään.
Kosminen säteily eri puolilla maapalloa on erilaista ja samoin lämpösäteily ja auringosta tulevan säteilyn intensiteetti. Nämä ovat tekijöitä, jotka moduloivat ihmiskunnan suojavarustuksen geenejä. Keho pystyy kuitenkin arvaamattoman paljon sopeutumaan siten, että ihmisen psykofyysiet funktiot ja vitaalit funktiot voivat toimia ulkoisesta kosmisesta säteilystä huolimatta samantapaisesti kaikkialla maapallolla. Mutta ihminen tarvitsee paljon lisälaitteita kehonsa hyvinvointiin, kuten vaatteet, säätilan mukaisen asun.
Muutamat ihon rakenteen aminohapot kykenevät reagoimaan kosmiseen säteilyyn, kylmyyteen, infranpunaan ja ultraviolettiin ja eräillä aminohapoilla erityisesti on montakin eri molekyylimuotoa, jotka voivat absorboida ulkoa tulevia säetilylajeja ja reagoida niihin konformaation muutoksella. Fenylalaniini, tryptofaani ja histidiini ainakin ovat tällaisia aminohappoja ja jos tuntee enmmän tiedettä, voi tähän lisätä tietoa tiedon päälle.
Tässä nyt katson vain FENYLALANIININ kannalta asiaa, sillä on saatu selville aika paljon sen molekyylien kyvystä muodostaa suojapigemnettejä niin kehon sisällä pimeässä kuin iholla ulkopinnassa. Iho ja aivot ovat peräisin samasta alkusolukosta ja niissä molemmissa toimii pigementin muodostus suojalaitteistona. Miten sisäpigmentin muodostus ja ihopigmentin muodostus signaloi keskenään, en tiedä. Mutta käsitettävää on että ihminen voi psykofyysisti ja kognition kannalta paremmin, kun on koko iholtaan valon vaikutuksen alainen ainakin pienessä määrin , sopivasti, terveellisesti.
Edellä olen ottanut varsinkin fenylalaniinista pigementinmuodostusasiaa (englannin kielellä ensiksi) , sillä ihmiset ovat alkaneet tulla herkiksi saamaan ihosyöpää melanoomaa auringon valosta ja UV-säteilystä, mutta en ole ollenkaan vakuuttunut että syy olisi yksin fenylalaniinissa. Syy voi olla myös siinä että histidiinin suojavaikutus osaltaan on nykyajan ihmisessä suhteellisesti alentunut ja histidiiniin kannattaisi satsata enemmän, sen säilyttämisen siten että sei ei liian varhain muutu histamiiniksi, tulehdustekijäksi.
Ihmiset potevat myös sisäisen pigmentin muodostuksen häiriöitä, neurodegeneratiivisia tauteja joissa sisäisen melaniinin kehittyminen on jollain tavalla vikuuntunutta. Hermoston mustalla pigmentillä on nimi SUBSTANTIA NIGRA. Sen yksi tehtävä on vastustaa oksidatiivisia vaurioita.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar